BLOGI

Salaisuuksien taakka on suulaiden ihmisten ongelma. Henkisillä harteilla on niin raskas paino, että tulee vahingossa paljastaneeksi salaisuutensa. Meillä yksin elävillä erakoilla, joilla ei ole ketään, joille paljastaisi salaisuuksiaan edes vahingossa, se ei ole taakka eikä mikään. Voin aivan mielelläni paljastaa huoletta, että salainen unelmani on...

Tuota otsikkon hokemaa olen toistellut epätoivoisena itselleni, kunnes olen luovuttanut ja huomannut ihmeiden ajan menneen jo vuosia sitten.

Olimme muutamia vuosia sitten mieheni kanssa kesälomareissulla

Outo hetki, kun avaan puhelimeni. Joku on soittanut ja vastaajaan on siitä jäänyt tieto. Klikkaan sitä ja kuuntelen viestin. Äitini ääni sanoo: "Äiti täällä, hei. Ei mulla mitään asiaa ole." Puhe katkeaa. Sitten operaattori ilmoittaa numeroita,joista yhtä klikkaan. Taas ääni kuuluu: viesti on vuodelta 2016.

matkalla jonnekin

Tuttu polku,joka kotiin vie.

Tutuksi tuleva polku alkoi muotoutua kotimme pihapiiriin uuden ulkorakennuksen myötä 1970-luvulla. Sinne rakennuksen päätyyn, pihan perälle oli päivittäin paljonkin asiaa, koska mukavuuksia meillä kotona ei vielä tuolloin ollut. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin elämämme helpottui niiden myötä.

Salainen päiväuneni on olla naurettava, saada muut nauramaan. Havahdun usein unelmistani taustalta kuuluvaan kuvitteelliseen naurun mylvintään valtavan ihmispaljouden keskellä. Totean, etteivät kykyni eivätkä taitoni olisi siihen riittäneetkään. Suurimman elämänviisauden koin silloin, kun opin nauramaan itselleni.

Erakolle tärkeää on tietenkin paperi. On edes joku, mille puhua. Purkaa sisintään, päässä vellovia ajatuksia. Ettei tarvitsisi seinille puhua. On mitä harrastaa. On kuin huuhtoisi kultaa. Niitä hippuja kutsutaan ideoiksi. Se on harrastajalle vähintään yhtä arvokas löytö - vaikkei talaudellisesti, niin henkisesti.

Seison keskellä pihaa ja kuuntelen luonnon hiljaisuutta . Aisteihini taltioituu lintujen liverrys. Aurinko tekee varjoja,kaste kimaltelee nurmella. Askeleeni rahisevat astuessani hiekalle. Voiko tällaista rauhaa olla? Nautin. Tämä hetki taltioituu muistini lokeroihin. Olen onnellinen.