BLOGI

ystävällinen katse

Kirjaa lukiessani kuvittelen sen maisemat, paikan, ihmiset ja monta muuta asiaa. Silloin,kun kirja on kerronnallisesti kiinnostava, sitä ei malta kädestään laskea pois. Siitä haluaisi tietää enemmän ja enemmän. Onhan se rentouttavaa, kun voi vaeltaa mielikuvassaan kirjan sisällä ja elää ihanassa mielikuvamaisemassa.

Se on jotain, mitä ei voi sanoa muutamalla sanalla, mutta se on ollut elämässäni mukana pian 60 vuotta.

Kaikki avaimet hukassa, se tärkeinkin! Missä?

Enhän minä sitä silloin ymmärtänyt, että tässä tämä nyt on. Pidin vain hauskaa Antonion

Annoin sille nimen: Armas Aavistaja. Sillä kun on taipumusta aavistaa. Kansakoulun visailuissa se antoi vihjeitä, joilla voitin, vaikka en itse kaikkea tiennytkään. Nykyään sanaristikoissa se tietää, kun minä itse en. Joskus se aavistaa kädessäni olevan pelikortin. Jos antaisin sille valtaa, ties mihin se kykenisikään.

Seitsemän tuskaista vuotta olen kärvistellyt.

Tunnen kesyttäneeni runon.

Jos pitää miettiä, kuka olisi paras ystäväni, on vastaus helppo. Toisella luokalla

Leikin olen halunnut pitää mukanani aina lapsuudesta näihin päiviin saakka. Sillä voin rentouttaa mielen. Avata oven nautintoon. Sytyttää onnellisuuden valon ajatusmaailmani hämäryyteen. Tässä ne ovet : onnen avainteni uurteet.