Onnen avain / Kaarina Höykinpuro

Kaikki avaimet hukassa, se tärkeinkin! Missä?

Kaikista toivotuksista eniten toivotetaan onnea ystäville, sukulaisille, työkavereille, tutuille.

Mitä nämä toivotukset oikeastaan merkitsevät, onko onni jonkin henkilön toivotusten

varassa? Ovatko nämä toivotukset toteamus siitä, että kaikki elämässä on oikeastaan ihan

hyvin ja saisi samanlaisena jatkuakin.

Onnesta puhutaan eri tavoin aforismeissa ja sananlaskuissa: että se pakenee, että se etsii

löytäjänsä, että kell onni on, se onnen kätkeköön ja olkoon onnellinen onnestaan yksin

vaan. Suomalainen sananlasku vakuuttaa, että onni ei tule etsimällä vaan elämällä.

Suomalaiset on näinä vuosina rankattu maailman onnellisimmaksi kansaksi jo

kahdeksannen kerran. Miten me sen teimme! Huomaammeko edes koko asiaa?

Taidammeko asua ihan onnessa, ihan sen onnen sisällä. Entä jos emme tunne niin,

olemmeko kiittämättömiä? Voiko onnea taksoittaa, että nyt kun tutkimusten mukaan on

näin ja näin, sinäkin olet onnellinen, tai ainakin sinun tulisi olla ja tuntea siten. Toisiin

vertailemalla kun usein päädytään vain tyytymättömyyteen.

Onnen tunne on henkilökohtainen. Silloin tällöin tulee hetki, että kysyy itseltään, mistä

tämä onni minulle, olenko ansainnut tämän. Onni on tunne, joka yllättää kesken kaiken sitä

erityisemmin ajattelematta, toivomattakaan. Se tulee syvältä sisimmästä lyhyinä

tuikahduksina, liittyy noina onnen pipanoina tyytyväisyyden ketjuun sitä vahvistaen. Silloin

on vaan kiitollinen hetkestä, että tässä minulla on hyvä olla.

Niin, se avain sitten. Tuskinpa sekään etsimällä löytyy. Ehkä sen nimi on kiitollisuus.