Työntäyteistä elämää / Aimo Ahola
09.06.2026
Elääkseen on tehtävä töitä. Ja pienellä palkalla se täyttää elämän. Isäni oli työhullu. Painoi normaali päivätyön lisäksi peltiseppäkeikkaa kaiken vapaa-aikansa. Minä en sille tielle lähtenyt. Ajattelin, että henkistä minääkin on ruokittava. Kun jäin eläkkeelle, sanoin työlle hyvästi ja otin tilalle touhua, puuhaa ja askartelua. Kaikkea sellaista, missä on tekemisen maku.
Nautinnosta kylläisenä on välillä syytä heittäytyä päiväunille. Jostain mielen pohjalta alkaa kuplia ideoita. Kun olen pohtinut ja mielestäni saanut valmista aikaan, nousen kirjoittamaan sen paperille. Näin ne syntyvät, saavat elämän. Ja minä saan tehtävän.