BLOGI
Täällä luettavana Kynäisten jäsenten kirjoittamia tekstejä. Tapaamme joka kuukauden (ei heinäkuussa) ensimmäisenä maanantaina tarinapajan merkeissä. Luemme kirjoittamiamme tekstejä edellisenä kertana annetuista aiheista ja annamme toisillemme palautetta luetuista tarinoista.
Marjastuksen ilot
Otsikosta voin vain muistaa nuo ilot,kun enää en pääse marjaan.Mustikoiden,varsinkin ensimmäisten löytyminen on ollut aina kesän kohokohtia. Se on vain muistoissa sekin ilon aihe.Olisi varmaan melkoinen näky, jos minä yrittäisin mennä varvikossa pyörätuolilla ja kerääminen jäisi siihen, kun olisin mahallani mustikkapuskissa.Siinä saisin tuoreita...
Syysruno
Kurkiaurat etelään suunnistaa,
Vihan kohde
Kun asiat eivät suju, tunteisiin pujahtaa kismitys. Sitten kun se voimistuu, se paisuu risomiseksi. Aikaa myöten se rupeaa harmittamaan. Joku sanoo, että häntä alkaa korpeamaan. Tunne on jo ylittänyt suuttumuksen punaisen alueen. Nyt täytyy ottaa järki käyttöön. Viha on niin voimakas tunne, että se voi peittää järjen alleen. Tarvitaan lepyttävää...
Marjastuksen iloja
Taas kerran lähdimme puolukkaan isännän kanssa: niin sopiva ilma, aurinko paistoi. Sitten metsässä ei ollut yhtä ainoaa puolukkaa. Isäntä marssi määrätietoisesti eteenpäin ja minä perässä. Lopulta löytyi puolukka tai pari ja viimein olimme paikalla, jossa mättäät olivat punaisenaan. Alkoi sanko täyttymään. Isäntä oli nähnyt hirvenkin, minä ehdin...
Naapurin silmin
Ovipielessä me sisarukset seisomme arkoina ja odottelemme kavereita mukaan ulos leikkimään. Naapurin lasten äiti silmäili meitä päästä varpaisiin ja tokaisi: Kyllä nuo naapurin tytöt olisi kauniita, jos niillä olisi paremmat vaatteet. Silloin kyllä olisin halunnut olla muualla kuin siinä seisomassa. Todella pahalta se tuntui pienen tytön sydämessä....
Viikkovillissä
Miks päivää toiseks luulen?
Minä muiden silmin
puhuu ensin, ajattelee sitten.
Kissa vieköön
Tuttu sanonta. Siitä on muistaakseni tehty laulukin. Kun sanonta alkaa elämään, se kulkee kansan suusta korvan kautta ja tarttuu lähtemättömästi puhuttuun kieleen. Sanonta muuttuu käsitteeksi, lentäväksi lauseeksi. Kukaan ei enää muista, mitä se kissa alunperin vei. Siitä on tullut huolettomien tunnuslause. Sen voi kuulla näkemästään ihastuneen...
Valitus
Kun en muuta voi, valitan olemassaoloani. Miksi jotkut tuntemattomiksi jäävät insinöörit tai teknikot menittekään kaukana Kiinassa kokoamaan minua valmiiksi kannettavaksi tietokoneeksi Suomen markkinoille. Olisitte jättäneet jonkin osan pois ja niin en olisi läpäissyt lopputarkastusta ja minut olisi purettu osiin odottamaan onnellisempaa...
Juhannustarina
Se oli viikkoa ennen juhannusta, kruunuhäät Töysän Nuorisoseuralla. Menimme sinne, siskoni ja minä. Tiesimme että väkeä on paljon, niinkuin aina. Käppäilimme välillä seurantalon pihamaalla siskon kanssa. Sattui siihen käppäilemään eräskin nuori mies, pysähtyi katsomaan meitä, siskoa ja minua, kun seisoimme vierekkäin.