Ajokoe / Terttu Paananen

Yksi elämäni hienoimmista hetkistä oli se, kun sain ajokortin vuoden 1978 syksyllä. Kaikki alkoi siitä kun anoppini kertoi kuulleensa, että naapurimme emäntä oli menossa autokouluun. Saman tien hän kysyi minulta, lähtisinkö minä. Hän maksaisi.

Vähän menin hämmennyksiin. Tajusin kuitenkin, ettei tällaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä. Heräsi vaan pelko, opinko ajamaan. Enhän ollut enää mikään teini, vaan kolmenkympin ikäkriisiä lähentelevä, työssä käyvä perheenäiti.

Koulun alkaessa oli monenlaista hankaluutta ja järjestelyä. Miten päästä ajotunneille Ähtärin keskustaan?Onneksi silloinen työkaverini tarjoutui lainaamaan mopediaan. Vihreä pappatunturi oli uuden uutukainen ja hyvä menopeli. Siinä oli tuulisuojakin edessä.

Inssiajopäivänä Alavudella jokainen kokelas sai vuorollaan istua ratin taakse inssin viereen testattavaksi, miten ajo sujuu. Kun minun vuoroni tuli, iski paniikki. Jännitin niin, että käteni aivan tärisivät. Pelkäsin inssin huomaavan sen.

Siinä samassa hetkessä sain mieleeni ajatuksen: "Onhan Jumala olemassa, Hän auttaa." Aivan kuin joku olisi sanonut tämän minulle. Sen enempää uskonasioista ymmärtämättä, hiljaa mielessäni lähetin hätäisen avunpyynnön Jumalan puoleen.

Taivaasta tuli pikavastaus. Vapina käsissäni lakkasi ja mieleni rauhoittui. Ajokoe meni virheittä läpi. Olin pakahtua onnesta. Eikä maalipaikalla odotellut autokoulun opettajanikaan hymyään pidätellyt.

Kotimatkalla Ähtäriin silmiini hyppäsi erään ladon seinässä ollut isokokoinen juliste. Siinä olivat sanat: "Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen." Tämä puhutteli, sillä olinhan juuri konkreettisesti saanut maistaa Jumalan hyvyyttä.

 Ajokortin saamisen myötä moni asia alkoi sujua ja alkoi tapahtumaketju, jonka myötä pääsin parannuksen paikalle. Elämäni sai uuden suunnan.