Ehkä kaikki onkin hyvin / Hannele Halttunen
Marraskuussa se yleensä alkaa. Mieli kumartuu alakuloon ja maailman murheet tulevat lähelle. Monesti luontokin tukee murheita ja jos lunta sataa, se muuttuu pian loskaksi. Tänä vuonna sodat tunkivat kaikkien tietoisuuteen ja lapsetkin kysyivät: miksi. Maan hallitus tuntui tekevän parhaansa heikompituloisten tulevaisuudenuskon poistamiseksi. Luonto pani kuitenkin Suomessa parastaan ja yhä voimme ikkunan takaa ihailla talvimaisemaa. Metsän keskelle uskaltaa vain harva je hekin vahvasti vaatetettuna kovan pakkasen takia. Vaan onhan monella vaatetta riittävästi.
Moni ottaa ilon irti joulusta ja sen odotuksesta erityisesti. On jouluihmisiä ja adventti-ihmisiä ja jotkut osaavat riemuita molemmista. Minä en oikein osaa, vaan koen joulupuuhastelut annettuna pakkona kuin myös jouluruuat, kuusen ja lahjat. Vaikka lahjamäärät ovat vuosien myötä kasaantuneet suvun pienimmille, on silti vaikeaa tietää, mistä he pitävät. Aikuisille en juuri yritäkään näitä iloja tarjota – ostakoot itse mieleisensä kalsarit. Luoksemme kokoontuneessa joukossa on yksi henkilö, joka pitää joulun laatikkoruuista ja niinpä kaikki niitä syövät – kyllästymiseen asti. Gluteiinittomaan vegaaniruokavalioon päätynyt poikani järjestää itse syötävänsä näitä laatikkoja lukuunottamatta. Kippoja pöydässä riittää, samoin syötävää vielä jouluvieraiden poistuttua. Siitä pitäisi olla kiitollinen valittamisen sijaan.
Nyt on joulu oikeammalla puolellani ja talo ja mieli rauhoittunut. Kuusen kynttilät loistavat vielä eikä minulla ole ikävä meren aaltoja, joita kaipasin joulun alla. Viihdyn sisätiloissa, vaikka koira pakottaa kylmillekin lenkeille. Jääkaapissa riittää syötävää ja nurkissa siivottavaa, mutta kaikelle on aikaa ja kiireetön puuhastelu onkin mukavaa. Uutiset tavoittavat kyllä, mutta mieleen on virinnyt toivo. Jospa asiat järjestyvät, kaikki ihmiset ymmärtävät rauhan mahdollisuudet ja välittävät myös siitä, miltä toisesta tuntuu. Jospa joulun alkuperäinen sanoma onkin levinnyt huomaamatta ja kaikki tekevät parhaansa, jotta kukaan ei putoaisi, kuolisi turhaan tai jäisi yksin. Ihan varovasti raotan ajatusteni ovea ja päästän mieleeni vahvan toiveen: Ehkä kaikki onkin hyvin!