Ehkä kaikki onkin hyvin / Ritva Vainio

Pimenevä ilta, autio kylätie. Katselen sitä ullakkohuoneen ikkunasta. Rauhallisen tunnelman katkaisee jokin odottamaton ääni. Huoneessa on kanssani muitakin ihmisiä. Eräs heistä on väsynyt ja oikaisee huoneen nurkkaukseen nukkumaan. Me muut katselemme edelleen tutulle kylätielle. Jotain outoa on ilmassa. Liikkuuko varjoissa jotain pelottavaa? Painan vieressäni olevan vaaleatukkaisen naisen pään alas, ettei se näkyisi ulos päin. Menemme kaikki makaamaan lattialle vieriviereen. 

Samassa ikkunan alla on monta sotamiestä. Outoa, etteivät he  näe meitä. Eivätkä yritä tulla sisälle! Vasemmalla puolella huonetta on ikkuna, jota en aiemmin huomannut ollenkaan . Siihen ilmestyvät miehen kasvot. Mietin, että ikkuna on varmaan panssarilasia, kun kukaan ei tule niiden läpi sisälle. 

Siihen ajatukseen herään. Totean, että kaikki onkin vain unta ja hyvin.