Ensimmäisen lapsen odotus / Ritva Vainio

Olin nuori tuleva äiti yhteiselämän alussa. vaatimattomissa oloissa. Ei sitä paljoa osannut vaatiakaan, kun vain oli rakkautta ja onnea. Kotimme oli vanhempien yläkertaan rakennetussa huoneessa, ilman mukavuuksia.  Sitten tuli päivä, kun huomasin olevani raskaana ja odottavani ensimmäistä yhteistä lasta rakkaan kanssa. Koin ylpeyttä kasvavasta vatsasta. Siellä oli uusi elämä. Sen ajan tapana oli kuitenkin peittää vatsakumpu löysillä vaatteilla. 
Raskausaika sujui hyvin. Syksyä kohti mentäessä tuli pettymyksiä, kun lasketut ajat eivät pitäneetkään paikkaansa. Tätini kanssa menin marjametsään. Ajatuksena oli, että se auttaisi lasta jo syntymään.
Vatsani oli jo aika muhkea edessä, takaa kapea. Kerran kaupassa ollessani eräs tuttuni huikkasi: "Poikavauva on tulossa, kun takaa olet noin kapea."
Pari kertaa tuli ns.varaslähtö Keuruulle sairaalaan, mutta siellä tarkkailivat jonkin aikaa ja palauttivat kotiin. Toisella kerralla sanoivat; että odota nyt vielä vähän aikaa, niin pääset Ähtäriin uuteen aluesairaalaan synnyttämään.
Perjantaina tulin Keuruulta kotiin. Ei se pidättely onnistunut ,vaan maanantaina sitä taas ajettiin Keuruuta kohti. Lapsivesi tuli jo kotona. Synnytys pitkittyi, kun kunnollisia supistuksia ei tullut. Lapsen sydänäänet heikkenivät ja olin tosi väsynyt. Hoitajat hälyttivät lääkärin paikalle ja hän totesi että nyt mennään heti sektioon eli keisarinleikkaukseen. Nykutuksessa toimenpide sitten tehtiin . En nähnyt lasta heti, niinkuin nykyisin on tapana. Muutenkin vauvat olivat tarkasti vauvahuoneessa. Heidät tuotiin vain syömään määräajoin.Olin juuri täyttänyt elokuussa 19 vuotta ja poikalapsi syntyi 2.10-67 tiistaina.
Samalla viikolla torstaina avattiin Ähtärin uusi aluesairaalan synnytysosasto.