Kaiken tarkoitus / Aimo Ahola
Nuoruudessani en tiennyt, mikä on elämäni tarkoitus. - muuta kuin elää ja olla. Sitten eräiden moitteiden jälkeen päätin antaa kohtalon näyttää tarkoitukseni tässä elämässä.
Luulin monta vuotta, että kohtaloni oli olla seikkailija. Elämäni ei yhtään tuntunut seikkailulta. Jossain vaiheessa lapsuuttani halusin elää mielikuvitusmaailmassa tosiasioita paossa. Oli myös elämänvaihe, jolloin halusin parantaa maailmaa ja lähdin politiikkaan. Oli vielä monia muitakin elämänvaiheita, kuten luottamusmies useilla rakennustyömailla, sihteeri useassa eri yhdistyksessä, ay-aktiivi (josta olen saanut kaksi kultaista ansiomerkkiä SAK:lta ja Rakennusliitolta). Kokeilin kykyjäni urheilijanakin, tosin huonolla menestyksellä.
Kaikkien harhailujeni jälkeen, löysin lopulta tarkoitukseni. Puoli vuosisataa meni itseni etsimisessä. Kirjoittamalla tein syväsukelluksia minuuteni koralliriutalle ja aloin kasvaa henkisesti. Köyhästä äijänretaleesta tuli henkisesti rikas äijänkäppänä. Mieli halusi, että tarkoituksella on merkitys.. Aloin kerätä päivän parhaita ajatuksia paperille ja nimesin kokoelmani Räiväkirjaksi. Siitä muodostui elämäntehtäväni, kun olen suorittanut sitä nyt 28 vuotta. Näin elämäni sankareiksi nousivat mieli ja aivot sekä oikean käden etusormi, joka on ikuistanut paperille ajatukseni.
Lopputuloksena on värikäs, monivaiheinen, kokemuksista rikas elämä. Kaikella koetulla oli oma tarkoituksensa.