Lapsen suusta / Terttu Paananen

Lasten suusta kuulee parhaimmat jutut ja niitä on mukava kuunnella. Pienten kertojien joukossa saattaa

olla joku, joka ei jostain syystä pysty tuottamaan puhetta vaikka haluaisi. Meidän suvun nuorimmainen,

ihana pieni poika kuuluu tähän joukkoon. Tai oikeammin kuului. Sanallinen ilmaisu on löytynyt, mutta

 vastalähes kuusivuotiaana. Äitinsä kertoman mukaan puhe tuli pojalle yhtä äkkiä, vauhdilla.

Tämä poika syntyi, kasvoi ja kehittyi normaalisti. Oli reipas ja iloinen sekä kaikin puolin terve. Ymmärsi

kaiken kuulemansa, mutta ei osannut puhua kuin korkeintaan muutaman sanan. Neuvolakäynneillä asia

huomattiin, mutta ei kiirehditty. Kehittyväthän lapset eri tahtia. Aloitettiin kuitenkin puheterapeutilla

käynnit ja tutkimuksia tehtiin. Diagnoosina oli puheen tuottamisen häiriö.

Joskus isomummun mielessä kävi iso huoli lapsen puolesta. Rukouksin kullanmuruamme muistin ja

 pyysin Taivaan Isää tarttumaan asioiden kulkuun. Enkä turhaan. Ihan hiljattain kun kävimme lasta ja

 hänen perhettään tapaamassa, sain kokea ihanan yllätyksen. Poika oli ilmiselvästi iloinen kun nähtiin ja

 sanoi minua mummukseen. Sitten hän tarttui käteeni ja veti vierelleen sohvalle, jossa alkoi näprätä

pelipuhelintaan. Minun piti olla tarkkana ja seurata.

Siinä me istuttiin kylki kyljessä kiinni ja poika selosti koko ajan peliään selvin sanoin, ei ynisemällä eikä

eleillä. Todellakin, hän puhui. Oli niin helppo olla lapsen kanssa siinä, kun ymmärsimme toisiamme.

Sanoittakin olemme kyllä ymmärtäneet, vaikka välillä on ollut pientä ongelmaa.

Puheterapia on tehonnut ja rukoukset on kuultu. Läheiset saavatkin nyt kuin uuden lapsen, kun hän

 pystyy puhumalla tuomaan ajatuksiaan ja tarpeitaan julki. Helpottaa kaikkien elämää, eikä vähiten

 lapsen omaa elämää.