Mielikuvitusmaailmani / Marja Murtoinperä-Kujala
03.04.2024
Istun terassilla Anteron kanssa ja nautimme kuohuviiniaamiaista.Terassilla on
pienoiskeittiö kahvikoneineen ja tietysti jääkaappi kylmiä juomia varten. Lintujen laulua
säestää puitten humina. Talomme on melkein maaseudulla oleva yksikerroksinen huvila.
Yksi kerros vain, että pääsee pyörätuolillakin - teoriassa ainakin. Ihan toteutettavissa oleva
talo ainakin!
Mutta ulkona sitten olisikin lammaskatras ja niitä paimentava kookas koira.Rappusilla itseään pesisi kissa,
pihapiirin valtias. Pihalla seisoisi keinu, sellaista vastakkain istuttavaa mallia. Kukkia olisi penkeissä ja
pensaissa ainakin ruusuja.Kesäinen tuoksu leijailisi pihalla ja metsänreunassa kasvaisi valkovuokkoja ja
kieloja.