Mikä ruokalaji olisin / Pirkko Ahola

Olisinko peruna - se sopii kaikille?

Olisinko lanttulaatikko - se närästää?

Olisinki hernerokka - se pierettää?

Olisinko kaurapuuro - se kuulemma tekee hyvää vastan toiminnalle?

Olisinko kinkku - sitä popsitaan joulun aikaan yötä myöten ihan ähkyyn asti?

Olisinko kalkkuna tai broileri - niiden liha on kuulemma terveellisempää kuin sianliha?

Luetteloa ja pohdiskelua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mutta nyt sen hokasin, että minä haluan olla maitoperunat. Tuo lapsuudenajan eittämättä yleisin ruoka, joka pientilallisen perheessä syötiin usein. Eipä ollut ruokavalikoima kovin laaja. Kuten yksi mies kylällämme sanoi, syötiin " tuhannet ja saat maitoperunat ". Mutta kaikesta huolimatta vieläkin vesi herahtaa kielelle muistellessa niitä hetkiä, kun kattila liedeltä nostettiin syrjään ja sai kauhoa ison annoksen höyryävää keittoa lautaselle.

 Perunat oli nostettu omasta maasta ja maito lypsetty Mansikin utareista, ei niissä mitään lisäaineita ollut. Voita iso nokare keiton päälle sulamaan ja makua antamaan. Äitin tekemän ruisleivän päälle voita ja juustoa. Voi ja juusto tulivat Ähtärin meijerin paluulähetyksenä maitotonkan päällä. Meijeriltä sai tilata valmiita tuotteita, joiden hinta vähennettiin maitotilistä. Rannilan Kaukon maitoauto palautti kurrin tonkissa maitolaiturille, josta ne sitten haettiin seuraavan päivän käyttöä varten. Ei siihen keittoon lisätty pakastekalaa, niin kuin nyt kun meillä keitetään maitoperunoita. Sehän sotkee koko hienon, yksinkertaisen keiton.

Mutta voisin mä olla myös läskisiivuista paistettu rasva, johon tökättiin ruisleivän paloja...

Nämä ovat tuntemuksia, jossa varmaan jo aika kultaa muistot...