Oman elämänsä sankari / Raija Kankaanpää

Isä ja Roope, parhaat kaverukset.

Avautui, sulkeutui siinä ukset

kun he aamuisin töihin lähti.

Valaisi tietänsä vielä loistava tähti.

Roope oli hevonen oiva.

Aisassa helisi kulkunen soiva.

Perässään se isoa rekeä veti.

Isä siihen kuormat teki.

Hän raskaita tukkeja hangessa käänsi

käsillänsä ne rekeen väänsi.

Monet kuormat laanille kulki niin

aina talvisen päivän iltahämäriin.

Oli sitten pyry tai pakkanen,

aina oli päivä samanlainen.

Useat vuodet töitä riitti.

Tuskin siitä kukaan kiitti.

Sitten kesällä kerran, sattui se

tuli silmään siitä jokaiselle kyynele.

Roope sairastui, se ampua piti.

Kaikkien ystävä, tullut meitä liki.

Isä ja Roope, työn sankareita,

elämänsä sankareita.

Minulle sankareita molemmat