Rakas kirja / Hannele Halttunen

 Kun lopetan hyvän kirjan, tulee tyhjä ja hätääntynyt olo. Mitä nyt? Mitä seuraavaksi? Löytyykö sellaista tekstiä, joka vie ajatukset mukanaan? Tähän asti aina uudet kirjat ovat yllättäneet ja täyttäneet yön pimeimmät hetket. Juuri koskaan ei kuitenkaan hyvän kirjan jälkeen heti osu käsiin toista samanveroista. Ehkä ajatukset ovat vielä edellistä, juuri lopetettua työstämässä.

Minulla on erikseen päivälukemiset ja yölukemiset. Päivällä luen lehtiä, selailen tietokirjoja ja runokirjojakin – kaikkea sellaista, minkä lukemisen voi katkaista melkein milloin tahansa ja usein niin teenkin. Yöllä luen romaaneja ja joskus novellejakin. Yöllä, kaikessa rauhassa, seurustelen lukemani kirjan henkilöiden kanssa tai seuraan juonenkäänteitä parhaan kykyni mukaan. En juurikaan lue sotakirjoja enkä dekkareita, mutta joskus luen yölläkin hirveistä tapahtumista ja kohtaloista. Yöllä lukemani saattaa vaikuttaa uneeni, mutta tuo lukuhetki on niin tärkeä, etten välitä. Eläkeläisellä on usein mahdollisuus nukkua päiväunet.

Luen suosikkikirjailijoideni teoksia mieluusti heti niiden ilmestyttyä, mutta harvoin paneudun mihinkään moniosaiseen kirjasarjaan. Henkilöt saavat unohtua ajan kuluessa nimiään myöten. Nyt meneillään on kirja, jonka parissa olen viihtynyt, kuten myös kirjailijan aiempien teosten. Vaikka kirja on itsenäinen teos, on kirjailija ottanut mukaan melkein kaikki aiemmista teoksista muistamani henkilöt. He asuvat samassa kylässä ja ovat jo vanhoja, yksi jopa yli 90 vuotta. He ovat rakastaneet ja eronneet, puolisoita on kuollut, lapsuus ja työtehtävät ovat vaatineet paljon. Vaan yhä he elävät siellä koronanjälkeistä aikaa ja minusta tuntuu kuin keskustelisin heidän kanssaan, kun luen kirjaa. Tapahtumat etenevät hitaasti, mutta pinnan alta purskahtelevat tunteet vaikuttavat minuunkin. Yritän pitkittää kirjan lukemista, mutta pian se on lopussa.

Olisin niin mielelläni ollut näiden ihmisten kanssa vielä muutaman yön.