Rakas lelu / Ritva Vainio

Sen eteen vuodatettiin hikeä ja kyyneleitä. Yhdeksänvuotias toivoi nukkea, vaikka jotkut pitäisivät sen ikäistä liian vanhana leikkimään nukeilla. Inhassa oli silloin Salon kauppa, jossa kotiväki asioi. Äiti kertoi,että kun kerää 100 kg paperia,  saa nuken siitä palkkioksi. Innostuin siitä ja kuljetin polkupyörän tarakalla sanomalehtiä keskustasta asti kotiini Inhaan. Ei ollut vielä pikiteitä, vain huonoja sorateitä. Suuria mäkiä tai siltä ne ainakin tuntui lapsen näkökulmasta. Lehtipino keikkui ja koko pyörä oli monta kertaa vaarassa kaatua. Kuitenkin sain lehdet kotiin asti vietyä. Sain niitä terveydenhoitajalta, jonka luona kävin rokotuksilla. (Siitäkin tulisi eri juttu,mutta jätetään se tämän tarinan ulkopuolelle.) Viimein keräysmäärä täyttyi ja kysyin äidiltä joko saan sen nuken. Äiti selitteli jotain, miksi sitä ei vielä saa.Olihan se kotiin tuotu ja piilotettu meiltä lapsilta. Nukke löytyi sitten minun joululahjapaketistani. Olin tosi pettynyt. Minua oli huijattu! Pian se kuitenkin unohtui. Varjelin nukkea, etteivät vaan sisarukseni särkisi sitä. Myöhemmin nuken kädet irtosivat. kun sisällä ollut kuminauha katkesi. Itkuhan siitä tuli,mutta isä korjasi sen laittamalla uuden kuminauhan. Taas olivat kädet,jalat ja pää paikoillaan. Nukke oli tallella vielä, kun itse sain tyttären ja hän leikki sillä. Ei se noussut suosikiksi. Silloin leluja oli saatavilla liiaksi asti. Enää nukke ei ole tallella, mitä joskus harmittelen.