Ravintolassa / Tuula Tammela

Ei ole ravintoloissa pahemmin tullut käytyä. Se yksi ja lähes ainut kerta oli isännän kanssa Lounasportaat nimiseen paikkaan. Lapset järjestivät meille 30-vuotis hääpäivän kunniaksi yllätyksen. Eli ruokaliput, joilla saisimme ilmaiset ruuat. Onnittelukortissa oli lasten nimet.

Siitä hetkestä iski jännitys päälle. Isäntähän kyllä ei jännittänyt mitään, minä sitten jännitin hänenkin puolestaan. Kun sen olisikin voinut perua,, niin heti olisin perunut. Oli jo etukäteen selvää, että koettelemus se tulee olemaan. Selviääkö siitä edes hengissä? 

Autosta katselimme ravintolan pihassa, kuinka oli hienoja rouvia ja herroja menossa ovesta sisään. Eipä siinä auttanut, kuin kerätä rohkeuden rippeet ja suunnata kohti ravintolaa. Kävelin isännän perässä ja toivoin olevani näkymätön. Kun menimme ottamaan ruokaa seisovasta pöydästä, lappoi isäntä meille molemmille annokset ja sitten valitsimme tyhjän pöydän. Väkeä oli paljon, toinen toistaan hienompia naisia ja miehiä. Kun olimme saaneet lautasemme kunnialla tyhjättyä, kysäisi isäntä omasta lautasestaan: " Kehtaisko tuon nuolla?"  Onneksi jätti sen tekemättä. " Mentäskö kotiin syömään", hän sitten kysyi, kun ei rohjennut hakea lisää.Ka hvien juonti oli vielä kestettävä, ei onneksi tapahtunut mitään katastrofia.  Helpotus oli päästä kunnialla ravintolan ovesta ulos, kun koettelemus oli ohi. 

" 30 vuojen päästä tullaan uuestaan", sanoi isäntä.