Ilonpisaroita / Raija Kankaanpää

Pieni poika nojaa kiviseinään. Hän on yksin ja surullinen. Silmistä valuu kyyneliä, jotka hän pyyhkäisee likaisilla käsillään poskelta pois. Yhtäkkiä hän valpastuu. Miksi pitää olla surullinen, kun voisi olla iloinenkin? Miksi on niin paljon surullisia ihmisiä? Hän keksii: hänpä lähtee myymään ilonpisaroita. 

Poika kulkee tiellä vastaantulevia tarkkaillen. Vanha mummo kulkee hitaasti keppiinsä tukeutuen. Arastellen poika sanoo: "Hei, ostatko minulta ilonpisaroita?"

Mummo katsoo poikaa ihmeissään ja tokaisee:

" Ei sellaisia ole olemassakaan. Kaikenlaisia  vekaroita sitä kulkeekin ihmisten kiusana." Mummo oikein kiukustuu, huitaisee kepillään ja pojan ohittaessaan sylkeä tossattaakin tien penkkaan.

Jälleen poika pyyhkäisee käsillään kyyneliä poskeltaan. Ei kukaan halua ilonpisaroita. Hitaasti hän kävelee eteenpäin. Kaksi tupakoivaa ja äänekkäästi kiroilevaa isompaa poikaa lähestyy häntä. Pojat ovat uhmakkaan näköisiä ja pienempää melkein pelottaa. Toinen tupakoivista pojista kysyy: "Mitä poju?"

Hän ei vastaa mitään, nyyhkäisee vain ja pyyhkäisee likaista poskeaan.

"Olet surullisen näköinen. Kerro mitä on mielessäsi", sanoo toinen iso poika.

Pikku poika nostaa päänsä ja sanoo: " Minä myyn ilonpisaroita, kun ihmiset ovat niin surullisia."

" Paljonko pisarat maksavat?" kysyy vieras poika.

"Yhden tikkarin", sanoo pikku poika.

"Tuossa on kioski. Mennään sinne ja ostetaan tikkareita, niin saadaan ilonpisaroita.", sanovat isot pojat.

Niin he menevät kioskille. Tympeän näköinen myyjätyttö kysyy heidät nähdessään:

" Mitä pojanmossit on vailla?"

" Me ostettais tikkareita, että saatais ostaa ilonpisaroita tältä pikku pojalta."

"Ilonpisaroita, mitä ne on? " kysyy myyjä.

" Sittenpähän näet", sanoo yksi pojista.

"No, minä voin antaa teille kaikille tikkarit, niin saatte ilonpisaroita."

Samalla myyjän kasvoille syttyy hymy ja pojatkin ovat pelkkää iloa täynnä. Ostihan myyjä tikkareilla iloa, joka täytti heidät kaikki ja pyyhki kyyneleet pikkupojan poskilta.