Se oli menoa / Tuula Tammela

Oli ihan tavallinen heinäkuinen lauantai-ilta. Olimme siskojen kanssa tulleet hetki sitten pihasaunasta ja äiti ja isä olivat siellä parhaillaan. Silloin pyyhältää naapurin tyttö sisälle:
 "Kampaa äkkiä tukkas, nyt mennään". Ihmettelin, mitä nyt, mikä niin tärkeää on.
Naapurin tyttö oli kuukauden verran seurustellut erään pojan kanssa ja ajattelin, missä se poika nyt mahtaa olla. Kello oli puoli kymmenen maissa. Lähdin sitten ohut kesähame päälläni paljain säärin, kengät vain vetäisin jalkaan.

Kanalan takana oli auto parkissa ja luotuani ensimmäisen silmäyksen autokuskiin minä olin myyty. Se oli menoa heti, eikä se ole näiden vuosikymmenien aikana muuksi muuttunut.
Takapenkillä oli naapurin tytön kaveri, joka myös hymyili kuin naantalin aurinko.
Lähdimme ajelulle, kiersimme monia paikkoja ja minulla sydän muljahteli aina kun katsoin autokuskin nauraviin silmiin.

He olivat serkuksia keskenään, hän ja naapurintytön kaveri. Hän oli samanikäinen kuin minä, 19- vuotias. Siitä alkoi puolentoista vuoden seurustelu. Emme usein nähneet, koska hän asui monen sadan kilometrin päässä. Kirjeet kulkivat harvakseen.   Sitten tuli hiljaista, ei kuulunut eikä näkynyt ketään. Ei mitään selityksiä. Ja minä surin.

Meni yli neljäkymmentä vuotta, kun sattuman oikusta kaikki alkoi uudestaan.Hän oli muuttanut lähemmäksi ja minulla se oli menoa taas heti ensikerrasta. Hän oli pysynyt poikamiehenä ja minä olin jäänyt leskeksi. Neljä vuotta olimme yhdessä, sitten taas tapahtui se, joka jo oli ennenkin tapahtunut: hän ei tullut enää. Ei mitään selityksiä. Ja taas minä surin ja ikävöin.

Meni vuosi siinä ja tuli vielä kolmas mahdollisuus. Tapailtiin harvakseltaan neljä vuotta. Nyt on viime tapaamisesta yli kolme vuotta, mutta mielessä hän on ja pysyy. Kun se kerran oli menoa ensihetkestä, on se sitä loppuun asti.