Silloin ennen / Pirkko Ahola
Jos nyt ihan alusta asti aloittaa niin synnytykset tapahtuivat kotona kylällä olevan lapsenpäästäjän
avustamana. Ei ollut ultraäänitutkimuksia eikä muita laitteita toteamaan, että oliko kaikki kunnossa. Ei
ollut äitiys- eikä isyyslomia, vaan heti kun kynnelle kykeni, piti jatkaa arkisia askareita.
Ei ollut aurattuja, asfaltoituja teitä, ei ollut kännyköitä, nettiä, eikä muitakaan kommunikaatiovälineitä.
Kylällä saattoi olla yksi puhelin vauraimmassa talossa ja sinne mentiin soittamaan, jos oli tärkeää asiaa
jollekin viestitettävänä tai tarvitsi lääkärin hoitoa.
Ei ollut monta vaatekertaa; toinen käytössä ja toinen pesussa. Vaatteet pestiin nyrkkipyykkinä tai
pulsaattorikoneella, jos sellaisen sattui omaistamaan.
Ei ollut kylppäriä vaan kerran viikossa pihan perällä olevassa saunassa peseydyttiin. Ei ollut sisävessaa
vaan juostiin ulkohuusiin tai tehtiin tarpeet laskisankoon, joka yön ajaksi tuotiin tupaan. Ei ehkä ihan
hygieeniataso ollut huipussaan, mutta eipä ollut allergioitakaan niinkuin nykypäivänä, kun kaikki on niin
steriiliä.
Ei ollut hybridi- sähkö- tai bensa-autoja eikä traktoreita vaan hevosvoimalla matkaa taitettiin ja työkoneita vedettiin.
Ei laskettu kouluruuan ravintoarvoja. Omat eväsleivät ja maitopullo kotoa mukaan ja koulusta sai
lämpimänä ruokana kaurapuuroa, hernerokkaa, lihaperunoita, makaroonivelliä ja marjapuuroa, johon
puolukat kerättiin oppilasvoimin.
Ei ollut jokaisella omaa huonetta vaan oli tupa ja kamarit. Siellä oli selvitettävä erimielisyydet heti eikä
ollut mahdollisuutta vetäytyä ovien taakse murjottamaan.
Ei ollut monenlaisia harrastuspiirejä vaan aikaa vietettiin ulkona leikkien kaikkien kylän lapsien kanssa ja
kaikki pidettiin mukana.
Ei ollut suuria marketteja vaan pieni kyläkauppa, josta saatiin kaikki tarpeellinen. Kirkonkylän pankista
saatiin rahaa ja voitiin maksaa laskut. He, joilla oli maidontuotantoa saivat maitotilin
meijeriauton mukana. Se tuotiin pussitettuna paikalliseen kauppaan, josta sen sai hakea. Samalla sai
kauppiaskin myyntiä, kun tilipussi aukaistiin ja ostettiin vähän ylimääräistä tilipäivän kunniaksi.
Luottamus rehellisyyteen oli luja. Naapuriapu oli itsestään selvyys. Aina apua tarvitsevaa autettiin.
Ei puhuttu työuupumuksesta eikä masennuksesta. Kun raskaan työpäivän jälkeen retkahettiin hetekalle, ei unta tarvinnut kauan odotella.
Ei ollut some-välineitä häiritsemässä unta vaan kovaääninen herätyskello pärähti aikaisin aamulla
soimaan ja päivän työt alkoi.
Silloin ennen oli kaikki paremmin vai oliko? Sen saa jokainen ihan itse arvioida.
Ehkä aika kultaa muistot.