Ukkoskuuro / Ritva Vainio

Olimme ystäväni kanssa Voilammella uimassa. Äitini oli pesemässä mattoja. Sanoin äidille, että lähdemme mustikoita poimimaan. Äiti varoitteli ukonilmasta: "Älkää menkö kauas. Jos ette kerkiä pois, ei saa mennä puun alle sateensuojaan."

Eihän me uskottu. Suunnitelmamme muuttui matkan varrella. Lähdimmekin laitumelle, jossa kaverini vanhemmat olivat kaatamassa heinää ja laittamassa niitä seipäille. Siellä oli toinenkin perhe samoissa puuhissa. Ystäväni äiti sanoi: "Lähtekää jo tytöt kotiin ennenkuin tuo myrsky kerkiää tänne asti."

Jylinää jo kuului, mutta ei vielä satanut. Lähdimme pois ja ajatuksenamme oli mennä kotiini, joka oli lähempänä. Matkamme kuitenkin katkesi voimalinjan kohdalle. Ystäväni sanoi: "Tuon ali ei voida mennä. Katso! Tuossa pylväässä on salamankuva." Epäilys iski minuunkin ja niin palasimme takaisin. 
Vihaisiahan meille oltiin tyhmästä luulosta. Olisimmehan kerinneet kotiini ennen rankkasadetta ja vaarallista ukonilmaa. Satoi kaatamalla ja salamat risteilivät pitkin taivaanrantaa. Pelotti kovin myös ystäväni isän puolesta. Hän joutui rauhoittelemaan hevostaan puiden keskellä. Se oli pakko sitoa puuhun. Niin vauhko se oli. Apulantasäkkivaraston katonreunuksen suojassa yritimme olla kastumatta, mutta eihän se onnistunut. Likomärkiä olimme jokainen. Pelkäsimme, että jos salama iskee varastoon, tulee monta kuollutta. Kenelläkään ei ollut avainta kyseiseen varastoon.

Viimein sade hellitti ja salamointi lakkasi. Aurinkokin paistoi jo täydeltä terältään. Kotia kohti lähdettiin kiireen vilkkaa märissä vaatteissa. Pelotti vielä, mitä äiti sanoo, kun emme häntä uskoneet. Olihan hän ollut huolissaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja seikkailu koettu.