Uni /Ritva Vainio

Olin suuressa rakennuksessa, joka oli ilmeisesti koulu. Päättelin sen siitä, että jouduin kysymään luvan, saanko lähteä sieltä pois. Eteisessä ollessani pukemassa takkia päälleni tuli viereeni mies, joka myös oli lähdössä. Menimme ulos.  Pihassa oli vesikelkka. Siinä makasi vatsallaan mies ilman paitaa. Kysyin, eikö hänellä ole kylmä. En saanut vastausta. Aloin laittamaan hänen päälleen veryttelytakkia. Yhtäkkiä hän nousi ylös, otti takin ja laittoi päällensä. Alkumatkan työnsin miestä vesikelkassa. Jonkin matkaa taivallettuamme hän nousi ja alkoi itse työntämään kelkkaa. Siinä samassa oli joukkoomme ilmestynyt nuori tyttö, joka myös työnsi vesikelkkaa. Se oli hivenen pienempi kooltaan. Seurassamme oli toinenkin mies. Hän oli kuin haamu, kasvoton olento. Kelkkoja oli kolme, kaikki täynnä tavaraa. Tie haarautui.Kysyin, mihin tuo oikealle menevä tie vie. Ei vastausta. Jatkoimme suoraan eteenpäin menevää tietä. Jostain oli kelkkaani ilmestynyt oranssinvärinen, iso pussi, joka  oli täynnä Fiskarsin saksia. Vilkaisin taakseni todetakseni, onko porukka vielä koossa. Kasvoton haamu oli kadonnut. Muut seurasivat minua. Säikähdin, sillä olin kävellä suoraan kohisevaan koskeen. Tie kapeni sillä kohtaa. Joen yli meni vain noin metrin levyinen, vihreistä laudan pätkistä kyhätty silta. Kaiteita ei ollut. Mielessäni käväisi ajatus, selviänkö yli. Lähdin kuitenkin rohkeasti ylittämään jokea. Vastarannalla oli jyrkkä nousu suoraan sillalta ylös. Mäki oli vielä niin pehmeä kuin korkealle patjakasalle olisi kavunnut. Onneksi siinä oli leveitä remmejä, joista sai otteen. Näin pääsin mäen laelle.Toiset seurasivat minua vaivatta. Samassa Fiskarsin saksipussi lähti liukumaan mäkeä alas jokeen. Tyttö sanoi menevänsä hakemaan sen. Hän lasketteli alas kuin liukumäkeä. Pelkäsin, että hän hukkuu jokeen. Siksi seurasin perässä. Tarkoituksenani oli pelastaa hänet.

Istuin kivellä, ympärilläni vettä. Takanani oli vanha myllyrakennus. Koskessa oli saareke, jossa oli kaksi poikaa tekemässä jotain työtä. Mitä he tekivät, siitä en saanut selvää, enkä huomannut kysyäkään. Huutelin tyttöä nimeltä. Silloin kauempana alkoivat puut liikkua kuin teatterin esityslava olisi vaihtunut. Taustalta tuli samanlainen maisema: vettä, ympärillä paljon mäntyjä. Tyttö huusi: "Olen täällä" ja ui luokseni, istui toiselle kivelle viereeni. Silloin huomasin kivien ympärillä vedessä Fiskarsin sakset. Keräsimme ne kaikki pois. Vedessä oli myös vaaleanpunaisia tulppaaneja, jotka myös otin  käteeni. Katsoin taakseni, näin myllyn vieressä seisomassa nuoren neitokaisen. Hänen vierestään lähti ylös mäelle nousemaan leveät, jykevät betonoportaat. Portaiden yläpäässä oli korkea, musta takorautaportti. Kysyin, mihin portaat vievät. Koskessa työskentelevät pojat varoittivat menemästä sinne: "Siellä asuu kaksi miestä, jotka ryöstävät nuoria yttöjä ja pitävät heitä vankeinaan." Neitokainen sanoi, että hän on niin viekas ja kiero, että selviäisi näistä miehistä. Samalla hän voisi pelastaa kaikki siellä olevat tytöt, joista osa oli hyvinkin nuoria. Mikä helpotus! Siitä paikasta voisi tehdä ihanteellisen olinpaikan, jonka läpi voi vapaasti kulkea tuntematta pelkoa.