Uskallanko elää / Aimo Ahola

Minulla on yksi mainio pelastusrengas, johon olen monesti joutunut turvautumaan. Se on huumorintaju. Ikävä mielentila haihtuu kuin sumu tuuleen, kun huumori alkaa kutitella. Hengenjano on sanomisen tarve. Jollei sitä pääse tyydyttämään, mieli kuolee sanomisen puutteeseen eli mieli kuihtuu kuivuuteen. Siinä piilee sama piirre kuin juomisen kanssa: myrkyllistä ei parane mennä sanomaan. Ystävällinen, rakentava, sovinnollinen sanottava on voimaannuttavaa. Sen voi tarjoilla kuunneltavaksi tai luettavaksi. Kun tulee tähän ikään, ei ole enää vikkelä, mutta korvaan sen olemalla nokkela. Olisi liian paljon sanottu, että rakastaisin sanoja, mutta pidän niistä kyllä. Ne ovat aikuiselämäni leikkikaluja, joilla leikin päivittäin.