Vappupalloni / Marja Murtoinperä-Kujala

Olin alaluokilla koulussa. Menin Pentti-veljeni ja vanhempien kanssa vappuaattona ostamaan meille ilmapallot. Järvenpään keskustassa oli useita ilmapallokauppiaita ja sopivat pallot löytyivät helposti. Minä valitsin kirkkaanpunaisen, hieman makkaramaisen pallon ja Pentti tapansa mukaan kirkkaansinisen. Kotona pallostani iloisena juoksin puskien välissä ja silloin se kauheus tapahtui: kova pamaus ja palloni roikkui hengettömänä narun jatkeena. Ja minulta tietysti pääsi surkea itku. 

Ei se palloa korjannut, mutta mummopa keksi, että käydään ostamassa uusi tilalle. Ja mummo talutti itkuisen, nikottelevan tytön uudestaan keskustaan pallokaupoille. Eräällä myyjällä oli vaaleanpunainen ihanuus narussaan.

- Mummu, saisinko tuon? Onkohan se kallis? 

Ei ollut kallis, vaan halvimmasta päästä. Niin sai mummo lapsen hymyilevänä kotiin. Se olikin vahva pallo, kesti juoksentelua puskissakin. Silloin pallot olivat jotain kumiseosta, eivät foliota, kuten nyt. Mutta ei niissä myöskään ollut mitään kuvia.

Tuon tapauksen jälkeen minulla ei ole ollut vappupalloa. Omille lapsilleni olen ostanut sellaiset, kuin ovat halunneet. Serpentiiniä sen sijaan on kulunut huomattavia määriä ja siivottavaa on riittänyt. Onneksi on ollut vain paperinauhaa. Spray-serpentiineihin en ole suostunut, eivätkä lapseni niitä ole halunneetkaan. Onneksi.