BLOGI

Ei ollut helteestä tietoakaan viime heinäkuun alussa, kun lapsenlapsemme Elia sai meille mummolaan muutamaksi päiväksi tultuaan houkuteltua minut uimarannalle. Pikainen kastelu vain, mutta sinne Raatikan hiekkarannan hyiseen veteen talviturkkini jäi.

Joskus sattuu sellainenkin ihme,että teksti syntyy helposti . Kun sitä alkaa uudelleen lukea, ei se enää hyvältä tunnukaan. Olisihan se mieleistä,jos voisi olla tyytyväinen aikaansaannoksiinsa.

ja vuodet vinhaan

Tavanomainen marjareissuni sai iloisen käänteen muutama viikko sitten, kun muuttomatkalla oleva valtaisa kurkiparvi yllätti minut upealla tanssillaan taivaan sinessä. Aamulla herättyäni mietin, jaksanko taas lähteä puolukoita keräämään. Olihan näitä marjareissuja jo kertynyt siitä lähtien, kun mustikat kypsyivät. Intoa metsään menosta ei lisännyt...

Luontosuhteeni on viilentynyt. Liikkumiseni luonnossa on vaikeutunut ja olen siirtynyt etäsuhteeseen. Ihailen luontoa vain katseellani. Televisiosta katson mielelläni luonto-ohjelmia. Eli tässäkin olen korvikkeen käyttäjä. Siksi kavahdan ajatusta, että olisin luonto, maisema. Joutuisin kokemaan kovia. Vierestä, tuvasta ihaileminen on paljon...

kohtaa kulkijan

Pitkä matka palmupuun varjoon.

Keväällä, kun aurinko alkaa lämmittämään ja tekee pälvipaikkoja, ihmisetkin heräävät ajattelemaan tulevaa kesää. Varustautumaan sitä varten. Taimien istutuspuuhat alkavat ja siemenet kätketään multaan. Uusi kasvukausi alkaa kesää kohti. Odotamme, milloin saa upottaa kädet pehmeään multaan ja pukeutua keveämmin. Istua terassille juomaan aamukahvia....

Jos olisin puu, haluaisin olla kataja, yhtä sitkeä, taipuisa ja katkeamaton katajaisen kansan

loputonta tanssiaan