BLOGI

matkalla jonnekin

Tuttu polku,joka kotiin vie.

Tutuksi tuleva polku alkoi muotoutua kotimme pihapiiriin uuden ulkorakennuksen myötä 1970-luvulla. Sinne rakennuksen päätyyn, pihan perälle oli päivittäin paljonkin asiaa, koska mukavuuksia meillä kotona ei vielä tuolloin ollut. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin elämämme helpottui niiden myötä.

Salainen päiväuneni on olla naurettava, saada muut nauramaan. Havahdun usein unelmistani taustalta kuuluvaan kuvitteelliseen naurun mylvintään valtavan ihmispaljouden keskellä. Totean, etteivät kykyni eivätkä taitoni olisi siihen riittäneetkään. Suurimman elämänviisauden koin silloin, kun opin nauramaan itselleni.

Erakolle tärkeää on tietenkin paperi. On edes joku, mille puhua. Purkaa sisintään, päässä vellovia ajatuksia. Ettei tarvitsisi seinille puhua. On mitä harrastaa. On kuin huuhtoisi kultaa. Niitä hippuja kutsutaan ideoiksi. Se on harrastajalle vähintään yhtä arvokas löytö - vaikkei talaudellisesti, niin henkisesti.

Seison keskellä pihaa ja kuuntelen luonnon hiljaisuutta . Aisteihini taltioituu lintujen liverrys. Aurinko tekee varjoja,kaste kimaltelee nurmella. Askeleeni rahisevat astuessani hiekalle. Voiko tällaista rauhaa olla? Nautin. Tämä hetki taltioituu muistini lokeroihin. Olen onnellinen.

Kirjoittajan tietä kuljetaan tekstivankkureilla.

Olen joutunut toteamaan, etten ole nero enkä edes huippuälykäs. No, keskitasoa varmaankin. Sen havainnon olen tehnyt kykyjäni testaillessa. Se on aivan hyvin riittänyt. Puran ajatuksiani paperille, etten sairastuisi aivoähkyyn. Vaikkeivat ne loistavia olekaan ja älyä säteileviä. Koskaan ei ole tylsää pitää aivonsa ja mielensä terävinä, kun hioo...

Unelmoin, että pian -

Voiko sitä valita? Joko olet huumorintajuinen älykkö tai se pahempi vaihtoehto: huumorintajuton tosikko.