BLOGI

Yksi elämäni hienoimmista hetkistä oli se, kun sain ajokortin vuoden 1978 syksyllä. Kaikki alkoi siitä kun anoppini kertoi kuulleensa, että naapurimme emäntä oli menossa autokouluun. Saman tien hän kysyi minulta, lähtisinkö minä. Hän maksaisi.

Olin muistaakseni 18-vuotias, kun sain idean, että menen autokouluun. Meillä ei kotona

saan kanssaan taivaltaa

Salaisuuksien taakka on suulaiden ihmisten ongelma. Henkisillä harteilla on niin raskas paino, että tulee vahingossa paljastaneeksi salaisuutensa. Meillä yksin elävillä erakoilla, joilla ei ole ketään, joille paljastaisi salaisuuksiaan edes vahingossa, se ei ole taakka eikä mikään. Voin aivan mielelläni paljastaa huoletta, että salainen unelmani on...

Tuota otsikkon hokemaa olen toistellut epätoivoisena itselleni, kunnes olen luovuttanut ja huomannut ihmeiden ajan menneen jo vuosia sitten.

Olimme muutamia vuosia sitten mieheni kanssa kesälomareissulla

Outo hetki, kun avaan puhelimeni. Joku on soittanut ja vastaajaan on siitä jäänyt tieto. Klikkaan sitä ja kuuntelen viestin. Äitini ääni sanoo: "Äiti täällä, hei. Ei mulla mitään asiaa ole." Puhe katkeaa. Sitten operaattori ilmoittaa numeroita,joista yhtä klikkaan. Taas ääni kuuluu: viesti on vuodelta 2016.

matkalla jonnekin

Tuttu polku,joka kotiin vie.

Tutuksi tuleva polku alkoi muotoutua kotimme pihapiiriin uuden ulkorakennuksen myötä 1970-luvulla. Sinne rakennuksen päätyyn, pihan perälle oli päivittäin paljonkin asiaa, koska mukavuuksia meillä kotona ei vielä tuolloin ollut. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin elämämme helpottui niiden myötä.