BLOGI

Asuntomme ei ole suuren suuri, ja juuri siksi minulla on tunne, että pyörin aina toisen tiellä. Eihän täällä mitään teitä kulje - huushollin sisällä siis, mutta pyörin toisen edessä. Ja minä todella pyörin, kun kerran istun pyörätuolissa. Siis pyörin kirjaimellisesti.

Vasta nyt tässä iässä tajuan, että minulla on ollut nuoruudessani salainen Turvapaikka. Aina kun kosto, viha ja kauna ovat kolkuttaneet mieleni ovelle, olen paennut mielikuvitusmaailmaani Fant-Asiaan. Se on pelastatanut minut mieleni pahoittamiselta, tunteeni suuremmilta kärsimyksiltä.

"Miehet eivät itke" iskostettiin meihin poikiin jo ensi-itkuista lähtien. Vähitellen aloin kasvattamaan tunnepanssaria sisimpääni. Nyt eläkeikään ehtineenä olen huomannut vuotoa suurten urheilukilpailujen voittohetkillä etenkin jos voittajaksi on selviytynyt suomalainen. Eivät ne ainakaan surun kyyneleitä ole. En sanoisi sitä itkuksikaan.

Muistan keväisen lauantai-illan paikassa,

Seulon aarteita henkisestä minästäni ja kirjoitan ne paperille. Mapitan aarteeni Räiväkirjaan, Aimon Henkiseen Aarrearkkuun. Jos minulta kysytään, väitän omistavani miljoonien arvoisen aarteen. Koska se on oma arvioni, voi todellisuus olla ihan muuta. Mutta koska harrastan tätä suurella mielenkiinnolla, on omanarvontunnon oltava huippuluokkaa.

Osaanko varastaa aikaa? Miten sitä voi varastaa? Onko se sitä, että jatkaa päivää iltayöhön? Silloin varastaa aikaa yöunesta. Vai onko se sitä, että nukkuu pitkälle päivään? Silloin varastaa aikaa ystäviltä ja läheisiltä. Vuorokaudessa on aina sama tuntimäärä. Ajan varastaminen on vaikeaa.

Kesä voiton vie, vaikka ilman talvea ei kesä niin ihanalta tuntuisikaan.

Aurinko lämmitti turkkia. Taisi olla aika heräillä talviunilta. Kylläpä olikin makoisat unet. Nälkä jo kurisi suolissa. Oli lähdettävä etsimään syötävää. Tallustelin verkkaisesti joen rantaan. Vesi virtasi vilkkaasti kapeassa uomassa. Sinne vain kylmään veteen kaloja saalistamaan!

En osaa, enkä haluakaan, kun en varasta mitään. Kuka ajan omistaa, kuka milloinkin. Eikö se ole ajan varastamista, jos turhaan viivyttää toista vaikka jotain asiakaspalvelijaa turhilla kysymyksillä uudestaan ja uudestaan. Sovitaan siis, ettemme varastele mitään, emme varsinkaan aikaa. Ehkä toisella on aika kortilla ja paljon töitä odottamassa.

Minun aarrearkkunivailla pohjaa onSiellä tilaa kaikellesaan niistä nautinnon
Kun ympärillein katsonniin aarteita mä näänArkkuuni saan täytettämä aivan yhtenään
Nuo metsän tummat varjotja illan rauhaisuusaurinko kun laskeeja taas alkaa päivä uus
Puiden lehdet vihreätmä arkkuhuni keräänJa mikä onni autuuskun linnun lauluun herään
Ei arkku koskaan täytyei...