BLOGI

Täällä luettavana Kynäisten jäsenten kirjoittamia tekstejä. Tapaamme joka kuukauden (paitsi heinäkuun) ensimmäinen maanantai tarinapajan merkeissä. Luemme kirjoittamiamme tekstejä edelliskerran annetuista aiheista ja annamme toisillemme palautetta luetuista tarinoista.

Olimme ystäväni kanssa Voilammella uimassa. Äitini oli pesemässä mattoja. Sanoin äidille, että lähdemme mustikoita poimimaan. Äiti varoitteli ukonilmasta: "Älkää menkö kauas. Jos ette kerkiä pois, ei saa mennä puun alle sateensuojaan."

Silloin ennen ei vielä ollut kännyköitä eikä kaikissa perheissä edes lankapuhelinta. Ei voinut tarkistaa, missä päin lapset mennä huitelivat. Monet nykypäivän vempeleet olivat vain unelmissa, jos niissäkään. Pärjättiin kuitenkin hyvin ilman niitä. Sitähän ei kaipaa, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan. Ei ennen tarvinnut koko ajan olla saatavilla...

Kerroit lapselleni aarteesta, joka oli piilotettu Arpaisille. Piirsit kartankin. Harmi, että se on vuosien saatossa joutunut kadoksiin. Ne muutamat päivät, jotka hän oli luonasi hoidossa ennen sairastumistasi loppuivat liian lyhyeen. Sait sydäninfarktin ja jouduit sairaalaan. Joulun aika läheni. Kuntosi huononi. Joulupäivänä tulimme sinua katsomaan...

Varsinaisesti en tiedä yrteistä hölkäsen pöläystä. Aina voi silti käyttää vertauksia luomaan tekemilleen asioille uusia merkityksiä. Niinpä päätin heikkona hetkenäni väittää olevani AIMO YRTTITARHAMESTARI, tosin henkisten yrttien tarhaaja. Olen kirjoittanut Räiväkirjaksi kutsumaani mietekokoelmaani jo yli kaksikymmentä mapillista, liki viisituhatta...

Taidetta voi olla mikä tahansa, kun sen nostaa pois paikaltaan ja asettaa näytteille, esille, seinälle. Elämys on tunneläikähdys, joka käynnistää ajattelemaan, kenties jopa ihailemaan. Kirjoittaessani on vakaa pyrkimys saada aikaan tunne-elämys. Se, että nostan esille, framille sanoja, joilla on tarkoitus saada tuo kokemuksen esitila, vaatii...

Taas kerran lähdimme puolukkaan isännän kanssa: niin sopiva ilma, aurinko paistoi. Sitten metsässä ei ollut yhtä ainoaa puolukkaa. Isäntä marssi määrätietoisesti eteenpäin ja minä perässä. Lopulta löytyi puolukka tai pari ja viimein olimme paikalla, jossa mättäät olivat punaisenaan. Alkoi sanko täyttymään. Isäntä oli nähnyt hirvenkin, minä ehdin...

Ähtärin kirjoittajaseura Kynäiset Ry. / By PR-Sävel 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita